En olisi uskonut..

..että näin nopeasti tulee se päivä, kun olemme Mazin kanssa kaksin. Aamulla tuntui seinien kaatuvan päälle, mutta hetki kerrallaan olemme menneet. Maz tosin ihmetteli kun kotiin tultiin, että nyt täältä puuttuu jotain. Sydämessä on toki Mörön mentävä reikä, mutta elämä jatkuu meillä. Rytmitetään uudelleen arkeamme ja pärjäämme kyllä! Uusia asioita joudumme molemmat opettelemaan. Max, joka ei ole yksin ollut ikinä, opettelee yksinoloa ja ainoana koirana olemista. Ja minä, joka ei ole tottunut yhteen koiraan, opettelen elämistä hieman helpommin ja keskittymällä tähän pieneen muruun. Kohta lähdetään katsomaan ulkona olevaa auringonpaistetta ja taidetaan kokeilla myös vähän pientä reeniä samalla pitkästä aikaa. Elämä jatkuu, sille emme voi mitään. Huomenna on jo parempi päivä meillä kaikilla. Kiitos kaikille tuesta ja viesteistä! Mikään ei lämmitä sydäntä enempää kuin se tieto, ettei ole tässä jutussa yksin oman surun kanssa.