Selviämistä ja uuden opettelua

Lähestulkoon selvitty Maxin kanssa tämä viikko kaksin. Onneksi on ihania ystäviä, jotka ovat meille pitäneet seuraa tiistain jälkeen. Eilen oli ensimmäinen ilta kotona kaksin. Hyvin meni!

Toki on pakko sanoa, että kyllähän sen ikävän Maxista huomaa. Välillä on hyvinkin omissaoloissaan ja ei tahdo tulla sohvalle, mutta onhan toki Maz ollut tuommoinen jo aikasemmin, elää välillä vähän enemmän omissa oloissaan kuin mitä Mörkö eli. Mutta omistajana tunnistan sen pienen vivahteen, omissaoloissaan verrattuna suruun ja ikävään.
Luulen kuitenkin, että se etten minä sure kotona ollessani Mörön poismenoa, niin vaikuttaa vain myönteisesti Maxiin. Kärjistin tahallani, tottakai mä sitä koiran poismenoa suren. Mutta en ryve siinä surussa all-the-time kotona ja Maxin kanssa olessani. Sanon tämän myös ääneen, jotta tietäisitte miten kokonaisvaltaisesti koiran lopetus tuntuu omistajasta: Sairaskoira, jota hoidat kaksi vuotta, pääsee viimein kaikesta kutinasta, kivusta ja ahdistuksesta pois. Ensimmäinen omistajan tuntema tunne on suru, mutta voin rehellisesti sanoa, että olen myös helpottunut. Päätös jota kävin mielessäni kaksi vuotta, tuli tehtyä. Meillä kaikilla kolmella, Mörkö, Max ja minä, on tällä hetkellä parempi olla kaikinpuolin.

Ollaan Maxin kanssa opeteltu leikkimään yhdessä. Voi että tuo kuullostaa niin hassulta kirjoitettuna! Mutta kun ei ole voinut 2,5vuoteen leikkiä koiran kanssa, ilman että toinen koira tulee "omistamaan" kaiken ja siitä päästään riitoihin, niin uskomaton tunne. Ja oikeasti opettelua molemmille. Videokuvaakin otin Maxista tänä aamuna, kun sai niitä omia hepuleitaan sohvalla *hymy* Ihana nähdä miten pentupossu palautuu omanlaisekseen hööpöksi itsekseen tässä ajankanssa :)

Kehaisin jo aikasemmin Maxin tottelevaisuutta! Ja olen tainnut FB.n puolellakin siitä jotain sanoa. Ulkona on aika mahtavaa mennä, kun koira kuuntelee jokaista pientäkin sanaa ja elettä mitä teen. Ja vaikka olen ollut fleksejä vastaan jonkinverran tässä aikasemmin (vaikka siis omilla koirilla käytännönsyystä ne olleet käytössä jo pari vuotta), niin voin sanoa miten hyvältä tuntuu kävellä koiran kanssa, jolla on fleksi - ei vedä, kuuntelee ohjeita, ja käyttää sitä pitkää narua hyödyksi vain silloin kun menee kauemmas tarpeilleen. Ollaan tehty nyt niin, että Max on vapaana sisälle tullessa alaovelta asti. Mahtavasti menee, ja vaikka hississä on ollut muita, niin on tosi nätisti istunut ja odottanut omaa kerrosta *hymy*

Ja todellisuudessa, yhden koiran kanssa eläminen on niiiiiiiiiiin paljon helpompaa kuin kahden! Joten tähän talouteen ei ole vielä, toivottavasti, tulossa toista haukkua. Nyt on Maxin aika!

ps. Pahoittelen aikaisempien tekstien putkeen kirjoittamista. Oli asetukset vähän ketuillaan täällä blogissa, mutta nyt on korjattu tämäkin ongelma. Tunnen toki oloni tyhmäksi, kun en asiaa tajunnut aikasemmin. Heh.

Maz

on muuten todella tottelevainen! Pakko kehaista! Eilen odotti tosi nätisti kaverin koiran tulemista sisälle istumalla nätisi paikallaan olohuoneessa. Ja tänäänkin tosi hienosti meni vapaana tuolla Maskussa. Uskomatonta :)
Ihana pieni pirpana. Tottelee tosi kivasti. Tosin sitä "tänne" -käskyä se ei tajua. Mutta meillä on sellane oma kutsuääni mikä tarkoittaa "nyt heti tänne tai helvetti irtoaa" ;)
Maz tulee vapaana tuolta alaovilta kotiin. Ei tarvi pitää kiinni ku ei lähde mihinkään. Tietää että tosta mennään suoraan sisälle, ei vaikka olisi ihmisiäkin vastassa. Huippu haukku!

(päivittelen näitä tekstejä tänne, katsomatta itse blogia. Tulee jossain kohtaa se aika, kun voin avata blogin ja lukea kirjoittamiani juttuja aikasemmin. Vielä ei ole sen aika)

Ihanaa loppuviikkoa kaikille! Annetaan tuon auringon paistaa meille kaikille ja tuottaa hyvää sekä onnellista mieltä! :)

Max ja Jimi

Maxin seurana oli eilen Jimi, amerikanstaffordshirenbullterrieri. Ihanasti pojat tulivat juttuun, mukavaa tekemistä Maxille kun veljeä ei enää ole vierellä.

Tänään käytiin kavereiden luona Maskussa, emäntä kävi moikkaamassa tulevaa kummipoikaa ja Max tutustui vuoden ikäiseen Niko -poikaan. Hienosti Max oli Nikon kanssa, vaikka aluksi oli aika energiaa täynnä ja kävi antamassa monta pusua pojalle. Lopulta Max väsähti ja meni lepäämään mahd. kauas pojasta :) Mukava ilta!

En olisi uskonut..

..että näin nopeasti tulee se päivä, kun olemme Mazin kanssa kaksin. Aamulla tuntui seinien kaatuvan päälle, mutta hetki kerrallaan olemme menneet. Maz tosin ihmetteli kun kotiin tultiin, että nyt täältä puuttuu jotain. Sydämessä on toki Mörön mentävä reikä, mutta elämä jatkuu meillä. Rytmitetään uudelleen arkeamme ja pärjäämme kyllä! Uusia asioita joudumme molemmat opettelemaan. Max, joka ei ole yksin ollut ikinä, opettelee yksinoloa ja ainoana koirana olemista. Ja minä, joka ei ole tottunut yhteen koiraan, opettelen elämistä hieman helpommin ja keskittymällä tähän pieneen muruun. Kohta lähdetään katsomaan ulkona olevaa auringonpaistetta ja taidetaan kokeilla myös vähän pientä reeniä samalla pitkästä aikaa. Elämä jatkuu, sille emme voi mitään. Huomenna on jo parempi päivä meillä kaikilla. Kiitos kaikille tuesta ja viesteistä! Mikään ei lämmitä sydäntä enempää kuin se tieto, ettei ole tässä jutussa yksin oman surun kanssa.

Elämä antaa ja ottaa

Kaksi vuotta käytyä taistelua siitä, koska tulee olemaan hetki jolloin joutuu luopumaan rakkaasta lemmikistään. Voin sanoa, että elämä on rankkaa. Huomenna on päivä, kun Mörkö pääsee parempaan paikkaan ilman alituista kipua ja kutinaa. Mun sydän särkyy. Mitään muuta en voi tehdä tällä hetkellä kuin itkeä. Mun pieni ihana mustasurma, mörkö, möksä, myrtsi. Ei ole sanoja kuvaamaan miten tärkeäksi Mörkö on mulle näiden vuosien aikana tullut.

Päätöksen aika

Tiedän että osa lukijoista - mukaan lukien myös minä - on tätä asiaa ehkä pelännyt koska tulee eteen. On raskasta miettiä rakkaasta lemmikistään luopumista. Joskus tärkeämpää ei ole se, että itse tuntee eläintä, koiraa, kohden niin paljon ihania tuntemuksia, ettei sen vuoksi voi luopua hänestä. Hän. Jotenkin Mörössä on niin paljon inhimillisyyttä, Mörkö ei ole Se vaan Hän. Koira joka osaa lukea ajatukseni, koira joka on niin fiksu että keksii itse ratkaisut ongelmiinsa. Kuitenkin, kipu - missään tilanteessa - ei ole hyvä asia. Nyt olemme siinä pisteessä, että Mörkö ulisee kuin syötävä hoidettaessa. Koira joka ei ole näyttänyt mitään kipua ikinä, paitsi silloin kun kipu on ylittänyt hänen kipukynnyksensä (joka on sitten todella korkealla!), ulisee hoidettaessa ihomuutosta korvan takana. Itse ihomuutos on viimeisen 4päivän aikana levinnyt suuremmalle alueelle. Ei tunnu hyvältä katsoa miten koira huutaa kivusta. Päivä jolloin en ole tavoitettavissa, päivä jonka tulen muistamaan aina, päivä joka jo näin ennakkoon tuntuu niin mustalta - lähestyy uhkaavasti. On mahdollista, että lähiaikoina olemme Maxin kanssa kahden. Näin ollen, toivon että päätös Mörön suhteen oli oikea. Voi olla, jos soitatte lähipäivinä mulle, en pysty puhumaan asiasta itkemättä. Nyt jo kirjoittaessa on hyvin pahaolo asiasta. Se, että Duran menetin oli kova pala. Mutta Mörkö joka on ollut vierellä jo kohta lähes 4vuotta *surua* Jaksamista meille kaikille, jotka rakastavat lemmikkejään ylikaiken <3 xxx

Lopun alkuako?

En tiedä onko tää nyt sitten sitä lopun alkua. Mörön kutinat ovat pahentuneet päiväpäivältä, lääkkeet ei auta. Mörkö sai sitten raavittua korvansa, aika hienosti rikki - sisäpuolelta. Ei siinä mitään, mutta nyt korvan takana on ihan jäätävä patti, eli siis toisin sanoen haava joka on tulehtunut. Nyt on putsaukset yms. menossa siihen. Tämä on nyt toinen kerta 2kk aikana kun kyseinen patti ilmestyy koiran ihoon. Not nice. Tämähän tarkoittaa sitä että karvat lähtevät kohdata pois, eivätkä kasva takaisin siihen enää. Aikaisempi patti oli suht pieni 1cm x 1,5cm. Tämä on jo 2,5 x 2 kokoinen.

Korvantaus, josta lähtee rapsuttamalla ihoa irti.

Samainen korvantaus.

Kahdessa ylemmässä kuvassa, sormien välissä on kyseinen patti. Siitä ei saa hyvää kuvaa sillä karva on jämähtänyt kiinni päälle.

Korvantaus vielä kerran, hilseilee.

Korvissa tosiaankin on järjettömät raavitut kohdat, sekä verta korvakäytävässä reilusti.